Uutta kesää odotellessa

Tuvan ylpeys on 40-luvulla tehty muuri, jossa on hyväkuntoinen leivinuuni. Muuri on tuvan sydän.

Lue loputkin tästä artikkelista »

Kevään odotusta

Mitähän verannan uusista ikkunoista tänään näkyy?

Nyt täytyy vain muistella joulukuun alun aurinkoista päivää, jolloin tämä kuva otettiin.

Torppa talven ihmemaassa

uusi veranta on kokonaan valmis

uusi veranta on kokonaan valmis

Verannalle syntymässä keittiö

Tuleeko mieleen syreenit?Tältä näytti kun “kaikki” oli valmista, mutta “kaikki” vielä puuttui 

Tuleeko mieleen syreenit?

Veranta valmistumassa!

Isänpäivän aattona!

Isänpäivän aattona!

Isänpäivän aattona veranta on melkein valmis.

Tuntuu hyvätä!

Uusi veranta

115-vuotiaan elämään on mahtunut sisäänkäynti pohjoisseinältä sekä myöhemmin tehty porstua, joka jo vuosien ajan on seisonut vinossa. Jo edelliset omistajat olivat haaveilleet verannasta. Mekin olemme vuosien mittaan miettineet verantaa. Mutta myös uutta keittiötä ja porstuan korjausta ja eteistä ja vaikka mitä.  Ratkaisuksi löytyi usean eri suunnitelman yhdistelmä: vanha porstua on nyt poissa, ja sen tilalle on nousemassa uusi veranta, johon tulee keittiö ja eteinen. Ratkaisu on tuntunut jo pitkään oikealta. Talon tällä puolen puuttuivat ikkunat, joten polkua pitkin talolle tulija näki vain umpinaisen seinän, vaikka toki ulko-ovi olikin tervetuliaaksi toivottamassa.

Nyt kuitenkin tulijalle aukeaa kokonainen ikkunoiden rivi, ja nyt vielä puuttuva, ihana kaksiosainen ikkunallinen ovi!

Vanhan torpan uusi elämä

Tämän blogin aiheena on vanhan torpan kunnostus ja sen vähitellen alkava uudistunut elämä.

seisoo Vanha torppa

Vanha torppa


Mainos